Minulla ja koko työporukallamme oli paljon töitä, kaikki teimme pitkiä päiviä ja yritimme ehtiä siinä opetuksen, arviointien ja suunnittelun puristuksessa kehittää ja luoda uutta. Siitä on jo enemmän kuin 20 vuotta aikaa. Olin siis hyvässä työiässä, työskentelin vaativassa aikuiskoulutuksen tehtävässä ja tein todella pitkiä päiviä: opetus saattoi alkaa aamulla 8.30 ja päättyä illalla 20.00. Oli päiviä, että en käynyt ulkona muuta kuin työmatkoilla. Väsyin, kurkkua kuristi, en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun ja olin sisäisessä hälytystilassa koko ajan. Toistelin sitä, kuinka paljon minulla on töitä, kuinka kiireinen olen enkä ehtinyt mihinkään. Itse asiassa koko tiimini, jossa työskentelin, toisteli samaa sanaa.
Eräänä lokakuun päivänä istuin työhuoneessani ja tunsin, kuinka koko kehoni kihelmöi jännittyneenä, mielessäni pelkäsin, olenko unohtanut jotain ja voin huonosti. Mantrana soi päässäni sana Kiire. Siinä istuessani mieleni tuotti minulle yhden lauseen: Kiire on vain sana.
Tuosta lauseesta sain ison oivalluksen. Lopetan sanan käyttämisen kokonaan. Kun teen jotain, teen sen ilman kiireellä toppuuttelua. Kun joku haluaa puhua kanssani, en koskaan sano, että minulla on kiire. Voin sanoa, että palaan asiaan kohta, jos en oikeasti ehdi istahtaa. En juoksentele kiireisenä kopiokoneelta sinne tänne hokien, kuinka kiireinen olen, vaan käytän aikani niin, että keskityn siihen, mitä teen. Istun alas, jos alkaa ahdistaa, ja hengitän, rauhoitun. Kun jollain on asiaa, kuuntelen ja keskityn, palaan siihen myöhemmin tarvittaessa. Voin tehdä työni käyttämättä sanaa kiire.
Välitön vaikutus sillä hetkellä oli se, että tunsin itseni rauhalliseksi ja kykenin keskittymään olemiseeni. Tunsin, että kykenen kontrolloimaan tekemisiäni. Pidemmällä aikavälillä mielialani rauhoittui ja työni muuttui kiinnostavaksi ja pystyin hallitsemaan kaaosta.
Työtoverini astui parin viikon päästä työhuoneeseeni ja kysyi, miten voin olla rauhallinen, kun kaikilla on niin kova kiire. Minullakin oli paljon töitä, mutta mieleni oli parempi ja aiempi ahdistuneen hermostunut olotilani oli kadonnut. Voin paremmin.
Olen myöhemminkin tarjonnut tätä reseptiä kollegoille, mutta huonolla menestyksellä – koska on kiire. Itselleni tämä oivallus oli kuitenkin merkittävä. Pelkästään sanan poistaminen omasta leksikosta ei poista työn määrää tai vaatimuksia. Sen vaikutus on suurempi, se muuttaa omaa mieltäni. Edelleen pidän tärkeänä sitä, että keskityn siihen asiaan, mitä teen enkä käytä sanaa kiire, joka synnyttää minussa paniikin. Sanoilla on voimaa.