Tunnekokemukset ovat varmasti tuttuja kaikille, joilla on kokemusta työelämästä. Tunteita tulee ja menee päivän aikana, ilosta kiukkuun, harmista hilpeyteen. Tunteet itsessään ovat elämää, ne eivät ole sairauksia tai epänormaaliuksia, vaikka ne olisivat vahvojakin. Kielteiseksi koetun tunnekokemuksen jälkeinen hetki on usein ratkaiseva esimerkiksi työkyvyn näkökulmasta. Reaktiot tunteiden voimakkuuteen voivat viedä mennessään kohti sairauspoissaoloa, muutamaan kiukkuiseen sähköpostiin tai lyyhistymiseen työpöydän äärellä, jos ihminen kokee ne vaikeina.
Mikä on tunneilmaisun arvo?
Joskus kuulee sanottavan, että työssä tunteensa näyttänyt ihminen on epäkypsä eikä hallitse omaa käytöstään. Tunneilmaisujen arvottaminen on kyseenalaista, koska tunteiden patoutuminen muodostaa suuremman uhan sekä yksilölle että hänen ympäristölleen. Kiukustuminen kasvaa, kun sen joutuu nielemään ja peitetty harmistuminen kehittyy katkeruudeksi. Usein kielteiseksi koettua tunteenpurkausta seuraavat ahdistus, syyllisyys ja häpeä sekä epäonnistumisen kokemus.
Tarkoittaako tämä sitä, että nyt kaikki sylkemään sammakoita suustaan ja potkimaan ovia tai muuten vain käyttäytymään tunteikkaasti työssään? Tunteiden kokeminen ja ilmaisu eivät ole sama asia kuin dramaattinen käytös ja riehuminen omien sisäisten latausten ohjaamana. Tunneilmaisut eivät saisi olla myöskään vallankäyttöä.
Vain asiallisia tunnereaktioita, kiitos!
Tunteet ovat ihmisen sisäisiä reaktioita kokemuksiin. Usein ne jaetaan tai koetaan yhdessä. Kun yksi ihminen yhteisössä on pahalla mielellä jostain, muut havaitsevat sen ja herkimmät jopa menevät tunnetilaan mukaan. Tunnetilat siis tarttuvat, iloinen ihminen saa usein muut mukaansa nauramaan tai muuten vain ilahtumaan, kiukkuinen puolestaan herättää kiukkua ja ärtymystä, kenties pelkoakin muissa. Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi tunteita voidaan pelätä ja vältellä työelämässä: ihmiset eivät halua luopua omasta olotilastaan siksi, että joku muu tuntee toisin.
Tietenkään ei ole mukavaa antaa palautetta työstä, jos palaute herättää kiukkua tai synnyttää kyyneleitä. Toisaalta on vaikea lähestyä työkaveria, jos pelkää tämän tunnereaktiota. Niinpä olemme oppineet kohtaamaan toisiamme asiallisesti työssä – jotta emme rypistyisi tai rypistäisi toista.
Turvallisesti yhdessä koetut tunteet vahvistavat
Jos tunteiden vuoristorata vaikuttaa siihen, miten käyttäytyy muita kohtaan tai jaksaa tehdä työnsä, tunteiden tunnistaminen ja niihin liittyvät kokemukset tulee ottaa vakavasti. Voiko aikuinen opetella säätelemään tunteiden roisketta työssään niin, että kuitenkin kokee turvallisuutta. Ei hävettäisi niin paljon, että haluaa pakoilla ihmisiä tai itketä niin paljon, että on haettava sairauslomaa?
Mikäli työyhteisö on turvallinen, ihminen kykenee työstämään tunteiden aiheuttamia järistyksiä tuntematta itseään hylkiöksi. Hän jopa kasvaa kokiessaan, että työpaikkaan voi tulla seuraavanakin päivänä ilman pelkoa puhuttelusta tai irtisanomisesta.
Tunteet ovat ihmisyyttä ja normaaliutta. Niitä ei tulisi pelätä, oli sitten kyseessä oma itku tai työkaverin ärtynyt purkaus. Yhteys omaan itseen löytyy tunteiden kautta, mutta tunteet myös sitovat ihmisiä toisiinsa. Työ ei voi olla jatkuvasti voimakkaiden tunnekokemusten värittämää, mutta tunteet kuuluvat työhön ja hyvä työyhteisö jatkaa eteenpäin ehkä vähän vahvistuneenakin, vaikka jotkut itkevät, nauravat tai väsyvät helpommin kuin muut.
Anneke Leinonen
P.S. Mitä tietoa ja ajattelua korostavassa työelämässä tulisi ajatella tunteista? Muun muassa sitä käsittelemme 15.4.2024 julkaistavassa teoksessamme Työn tasapainottamisen taide. Taitotietoa työkuormituksen hallintaan – Professional Publishing Finland (propublishing.fi)
Kirjan viimeistään su 14.4.2024 tilaaville 10 % alennus.