Työhyvinvoinnista puhutaan julkisuudessa nykyään todella paljon. Työterveyslaitos määrittelee työhyvinvoinnin tarkoittavan työhön liittyvien fyysisten ja psyykkisten vaatimusten ja voimavarojen sekä työntekijän oman kehon ja mielen kunnon yhteensopivuutta. Työhyvinvoinnin määritelmä kattaa myös työntekijän myönteisen kokemuksen työhön liittyvien voimavarojen ja hänen omien fyysisten ja psyykkisten voimavarojensa riittävyydestä työn asettamiin vaatimuksiin vastaamisesta.
Työhyvinvointitieto kertoo työpahoinvoinnista
Työelämän muutoksia mittaavan Työolobarometrin (2022) tulosten mukaan lähes puolet palkansaajista arvioi työn rasittavan henkisesti. Naiset, alemman koulutustaustan omaavat ja alle 36-vuotiaat työntekijät arvioivat näin vielä keskimääräistä useammin. Noin kolmannes palkansaajista kokee itsensä usein tai aina henkisesti uupuneeksi työssään ja tunnistaa stressin oireita, kuten kroonistunutta väsymystä, kyynistymistä ja keskittymisvaikeuksia. Stressillä viitataan kuormitustilaan, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haitallista kuormitusta, että hän alkaa oireilla.
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -pitkittäistutkimuksen mukaan mikään työhyvinvoinnin kokemuksista ei ole kohentunut vuodesta 2019 ja kohonneen työuupumisriskin ryhmään kuuluu jo peräti 625 000 työtä tekevää suomalaista. Joka kolmannella heistä työuupumusoireet haittaavat arjen toimintaa. Helmikuussa 2024 julkistettujen tutkimustulosten mukaan yhä useampi suomalainen kertoo työskennelleensä silloinkin, kun ei ole kokenut olevansa kunnossa. Jopa 41 % on tehnyt töitä sairaana vähintään kahdesti kuluneen puolen vuoden aikana.
Työhyvinvoinnin kokemukset vähenevät ja harvenevat. Yhä useampi työntekijä voi huonosti. Työhyvinvoinnin tutkiminen kääntyy työpahoinvoinnin tutkimiseksi, kun luupin alle löytyy yhä vähemmän työhyvinvointia.
Puute johtaa puheeseen
Eri yhteyksistä tiedetään, että sanoja ilmiöille ja puhetta alkaa syntyä silloin, kun jostakin on puutetta. Luonnonsuojelu ilmestyi sanastoon ja siitä alettiin puhua, kun ihminen oli tuhonnut luontoa niin paljon, että syntyi tarve ja tilaus luonnon suojelemiseen. Vastaavasti esimerkiksi rauhanaatteet saavat näkyvimmin kannatusta silloin, kun ihmiset huolestuvat turvallisuudestaan ja tuntevat, että rauhaa on puolustettava.
Runsaasta puheesta huolimatta ihmisen toiminta muuttuu kovin hitaasti. Vaikka ihminen on esimerkiksi todennut itsensä suurimmaksi syylliseksi ilmakehän hiilidioksipitoisuuden kasvuun ja siitä johtuvaan ilmaston lämpenemiseen, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on nyt noin 50 % enemmän kuin ennen vuotta 1750 – pääosin ihmisen toimesta! Vastaava kehitys näyttää tapahtuneen maailmanrauhan kohdalla. Maailmassa soditaan nyt enemmän kuin vuosikymmeniin, ja viime vuonna sodissa kuoli eniten ihmisiä 30 vuoteen.
Onko työhyvinvoinnille käynyt samoin? Työhyvinvointi sakkaa yhä pahemmin paljosta puhumisesta huolimatta.
Työhyvinvointi on dynaaminen vuorovaikutusprosessi
Tavoittelemme työhyvinvointia. Määritelmän mukaan se tarkoittaa ”työhön liittyvien fyysisten ja psyykkisten vaatimusten ja voimavarojen sekä työntekijän oman kehon ja mielen kunnon yhteensopivuutta” ja sitä koskevaa työntekijäkokemusta.
Koska työhyvinvointi syntyy ihmisen ja työympäristönsä välisissä vuorovaikutussuhteissa, työhyvinvointi on pikemmin jatkuva dynaaminen prosessi, ei niinkään lopputulos, joka jäisi voimaan ilman jatkuvasti toimivaa prosessia. Kun työhyvinvoinnin dynaaminen prosessi takkuaa tai katkeaa, työhyvinvointia ei synny, eikä sitä ole.
Kun huomio kiinnittyy lopputulokseen, emme opi huomaamaan ja tietämään, mikä käytännön prosessissa toimii ja mikä ei. Silloin emme myöskään opi parantamaan ihmisen ja työn yhteensopivuutta eli määritelmän mukaista työhyvinvointia.
Hyvästä tarkoitusperästään huolimatta työhyvinvoinnista puhuminen voi vieläpä tuottaa negatiivisia seurauksia, kuten luuloa siitä, että työilmapiiri paranee tunteista puhumalla tai että työstä innostutaan motivoimalla. Ja kun työhyvinvoinnin kohentamiseksi tehdyt ponnistuksen eivät sitten tuotakaan toivottua (loppu)tulosta, ponnistuksiin ryhtyneet ja osallistuneet ihmiset saattavat tuntea epäonnistuneensa ja tarvetta etsiä siihen syyllisiä tai turhautuvat, kun toivottua muutosta ei tapahdukaan.
Työ on muutettava ihmiselle sopivaksi
Työhön liittyvien fyysisten ja psyykkisten vaatimusten ja voimavarojen sekä työntekijän oman kehon ja mielen kunnon yhteensopivuus on määritelmän mukaisesti työhyvinvointia. Kaiken järjen mukaan työn pitäisi siis olla sellaista, että se sopii työtä tekevälle ihmiselle.
Työelämässä toimivat ihmiset omilla toimillaan eri tehtävissä ja rooleissa tuottavat ja organisoivat työn tehtäväksi. Järjenvastaisesti kaikkien aikojen koulutetuin työvoima tuottaa nyt yhä enemmän ihmiselle sopimatonta työtä ja työelämää. Sen seurauksena syntyy psyykkistä oireilua, mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja, eläköitymistä, työn tuottavuuden heikkoa kasvu ja kärjistyvää vastakkaisasettelua. Kaikki tämä tapahtuu ihmisen työympäristösuhteissa.
Selvittämisen arvoista on se, mitä ihmisen ja työympäristön välisissä suhteissa työn arjessa kulloinkin tapahtuu. Vasta sen myötä voimme tietää, miten työstä tehdään sellaista, että se sopii ihmiselle. Tehtyämme tarpeelliset muutokset ihminen voi työssä hyvin. Työhyvinvoinnista puhumisesta tulee tarpeetonta.
P.S. Kirjoitimme kirjan Työn tasapainottamisen taide. Taitotietoa työkuormituksen hallintaan – Professional Publishing Finland (propublishing.fi).
Työhyvinvoinnista emme paljoa opuksessa puhu, vaikka 250-sivuinen tietokirja tarjoaakin taitoja työhyvinvoinnin parantamiseen.
Kirja julkaistaan ma 15.4.2024. Kirjan 14.4.2024 mennessä tilanneille on tiedossa 10 % alennus.