Työkyvyttömyys ja sen uhka ovat haastaneet viime vuosina vakavasti suomalaiset yritykset, työyhteisöt ja työntekijät. Suomessa yli puoli miljoonaa työntekijää työskentelee vakavan uupumusuhan alla. Eurooppalaiset työpaikat ovat pullollaan stressaantuneita työntekijöitä, ja puolet kaikista menetetyistä työpäivistä aiheutuu stressistä eli oireiluun johtavasta työssä kuormittumisesta.
Vuonna 2022 Kansaneläkelaitos kustansi mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia 1,5 miljoonaa sairauspäivärahapäivää. Se tarkoittaa neljää sairauslomapäivää jokaista työikäistä kohden.
Työkykyinen yksilö
Työkyvyssä on kyse ihmisen voimavarojen ja työn välisestä yhteensopivuudesta ja tasapainosta. Työkykyä kuvataan fyysiseksi, sosiaaliseksi ja toimintakyvyksi. Hyvän työkyvyn ajatellaan olevan tulosta työntekijän terveyden, kykyjen ja osaamisen sekä työn vaatimusten yhteensopivuudesta ja tasapainosta.
Työkyky liitetään perinteisesti työn ammatillisiin vaatimuksiin ja työsuorituksiin. Työntekijän voimavaroja arvioidaan suhteessa ammattiin ja tehdyn työn vaatimuksiin.
Työkyvyttömyyden riski kasvaa, mitä huonommin työntekijä kykenee vastaamaan työn vaatimuksiin, mitä huonommin työ hänelle sopii ja mitä suuremmaksi käy hänen voimavarojensa ja työn vaatimusten epätasapaino.
Työntekijä arvioidaan osatyökyvyttömäksi, kun hänen työkykynsä on heikentynyt vähintään kahdella viidesosalla, ja täysin työkyvyttömäksi työkyvyn heikennettyä kolmella viidesosalla. Arviointi kohdistuu niihin työkyvyn osa-alueisiin, joihin on kehitetty arviointivälineitä ja joihin arviointi kulloinkin kohdistetaan.
Yhteis-työkykyisyys
Työkyvyssä on kyse työstä ja ammatillisista tehtävistä suoriutumisen lisäksi oleellisesti työssä selviytymisestä. Työstä on nimittäin hankala, ellei mahdoton suoriutua, jos ei selviydy niissä yhteisö- ja ympäristösuhteissa, joissa työ tehdään.
Työtä tekevä ihminen onkin ennen kaikkea yhteis-työkykyinen. Toisin sanoen ihminen selviytyy ja säilyttää itsensä liittyessään sellaisiin yhteisö- ja ympäristösuhteisiin, joissa hän pystyy tunnistamaan oman toimintansa seuraukset, torjumaan niistä haitallisia sekä tuottamaan ja vahvistamaan toimintansa kannalta hyödyllisiä asioita myös ja erityisesti pitkällä aikavälillä.
Siitä huolimatta työelämässä korostuu suorittaminen. Suoritustavoitteiden ja suoritusmittarien ajatellaan johtavan tehokkaaseen ja tuottavaan työn tekemiseen.
Jos työkykyä arvioidaan painokkaasti suorituskykynä, korostetaan yksilöllisiä suorittajan ominaisuuksia. Se taas saattaa estää työkyvyttömyyden todellisten syiden löytämisen ja mahdollisuuden tilanteen muuttamiseen.
Ihminen on sosiaalisena laumaeläimenä ennen kaikkea selviytyjä. Onko sen unohtaminen työkyvyn heikkenemisen sylttytehdas?
Katse työyhteisöjen työkykyyn
Ajatus yhteis-työkyvystä siirtää huomion yhteisö- ja ympäristösuhteisiin, joita työn tekemiseksi on rakennettu ja joissa yksilöt työskentelevät yhdessä. Silloin tarkastelu siirtyy siihen, miten työympäristösuhteet tukevat työntekijöitä selviytymään työstä ja säilyttämään itsensä toimintakykyisenä työssä.
Yhteis-työkykyiset työyhteisöt kykenevät yhteisvoimin vastaamaan työn vaatimuksiin ja muuttamaan niitä tarvittaessa niin, että työkyky säilyy ja vahvistuu. Ilman tätä ei ole tuottavaa ja taloudellisesti kannattavaa työtä, eikä työhyvinvointia. Mitä tapahtuisikaan, jos ryhdyttäisiin arvioimaan yksilön työkyvyn sijaan työyhteisön työkykyä?
P.S. Käsittelemme suorituskyvyn ja selviytymiskyvyn teemoja uutuusteoksessa Työn tasapainottamisen taide. Taitotietoa työkuormituksen hallintaan – Professional Publishing Finland (propublishing.fi). Teos julkaistaan ma 15.4.2024. Kirjan 14.4.2024 mennessä tilanneille on tiedossa 10 % alennus.